minua
sunnuntaina, syyskuuta 05, 2004
en tiedä.
en tiedä taas mitään.
olin jannen luona viikon, koulussa kävin maanantaina.
kuvittelin että kaikki oli taas ihanaa.
kaikki oli niin hyvin. olevinaan ainakin.
niin hyvin, etten pysty katsomaan itseäni peilistä, ilman inhon tunnetta.
niin hyvin että janne sai mut taas tuntemaan oloni en tiedä millaseks.
mun tekee mieli ryypätä, vetää pää täyteenja unohtaa, mutta viikko meni niin hyvin, että olin jopa kännissä kokoajan.
mä vihaan itseäni.
tää ei ole mikään säälikää oi säälikää minua juttu.
mä vihaan itseäni,mä en löydä itestäni mitään hyvää.
sen takia mua ihmetyttää se, että mun elämässäni on niin ihania ihmisiä, kun on.
kiitos teille.
janne käski mun läteä pois. tappamaan itteni.
vitut. sitä iloa en sille suo.
anteeks ruma kielen käyttöni, olo vaan on sellanen että tuntuu että pää räjähtää.
mun elämä.
tässäkö se sit on.
minä.
oonko mä se, joka kuuntelee mitä vaan. uskoo kaiken?
mä en halua olla se ihminen, mä en jaksa olla se.
mutta mä jaksan olla. ihan yleisesti pyöriä ja ihmetellä.
en itteni,mutta muiden takia.
mä en halua että kukaan koskaan lukee tätä tekstiä, ja samalla mä haluan että joku lukee tän, ja ymmärtää.
mullahan loppujen lopuks on kaikki asiat ihan hyvin. mitä mä valitan?
se on itsestä kiinni.
ei muuta.
kirjotan seuraavan kerran kun mulla on jotain iloista asiaa.
lupasin pelastuksellekkin. olla seuraavalla kerralla ilonen.
lauantaina, elokuuta 21, 2004
mä en ole mikään itkupilli.
en ole en ole.
ja silti tää on ollut ehkä elämäni itkuisin päivä.
en oo mitään muuta osannut tehdä kun itkeä.
en mä tiedä että onko mun ja jannen jutussa mitään järkeä,
mutta en nyt mitään muuta niin paljon toivo, kun että se antaa mulle anteeks.
mä en kestä enään toista tällasta päivää.
en yksinkertasesti kestä.
tekee mieli viinaa, kun tiedän että sillä se olo paranis ainakin hetkeks,
mutta ei täältä metsän keskeltä enään minnekkään pääse.
toisaalta ehkä hyväkin, että ei tuu lähdettyä.
koitin soittaa pelatukselle tossa aikasemmin,
onneks se ei vatannut.
en mä olis siellä puhelimessa osanut muutakun itkeä.
en mä osaa muuta kun itkeä.
itkupilli itkupilli.
tuntuu ihan äärettömän pahalta.
haluaisin vaan unohtaa.
olla hetken ajattelematta.
janne kiltti anna mulle anteeksi, mä olen ollut ihan paska.
mä vaan haluisin pitkästä aikaan olla vihaamatta niin paljon itteäni.
mä haluan viinaa.
oli aika kamala tänään miettiä.
tuli sellanen olo että en yksin kertasesti jaksa enään.
ainoo syy miks mä jaksan, on äiti ja muut läheiset.
mun on pakko jaksaa.
mutta mä vaan halusin vielä joskus löytää itsestänikin sen syyn.
en mä tiedä, lopetan nyt.
en jaksa ajatella.
nyt on yö, ja mä haluaisin nukkua, mutta pelkään että nään taas jannesta niitä painajaisia.
en uskalla mennä nukkumaan.
varsinainen freddy krueger juttu.
en mä jaksais unissanikin olla vaan huoissani. haluisin hetkeks unohtaa.
en jaksa.
anteeks masentava teksti, mutta hyvä saada sitä vähän ulos päästä.
ja parempi se on purkaa tänne, kun jollekkin puhelimessa.
iloa odotellessa
katru
perjantaina, elokuuta 20, 2004
hei taas.
nyt on jo jonkun aikaa siitä kun oon viimeks kirjottanut.
olin tossa yhdessäyhdessä, tai niin ainakin kuvittelin.
sitten mulle paljastui että taisinkin taas olla yksin yhdessä. tai ehkä yhdessä yksin.
ehkä kumpikaan ei vaan halunnut olla yksin.
mutta kyllä mä jannea rakastin. tai ainakaan en voi sanoa tunteneeni koskaan samalla tavalla kun jannen kanssa, ja nyt kun olen taas yksin.
surua. vihaa. kiukkua.
asiaa helpotti vähän se, kun pelastus käski mun kertoa yhden hyvän puolen jannesta. en sano että miten siinä kävi. muuten te kaikki pidätte mua ihan hirvittävänä ihmisenä, ja koska niin ajattelee jo muutama´, itseni lisäksi, joku saa ajatella minusta kauniisti.
mä en vaan jaksais koko ajan vihata itseäni niin paljon. en jaksais, en todellakaan.
juomisen kanssa on taas mennyt vähän niin ja näin. en oikeen tiedä että miten. voisi mennä paremminkin.
musta vaan tuntuu että oon ihan loppu - luulen että se johtuu siitä janne jutusta, siitä miten hirveä ihminen mä olen, mutta en mä tiedä.
miten kauan tää kestää.
eikö ihminen voisi vaan unohtaa?
kesällä join kaks kuukautta mäyräkoiran/päivä. mutta en mä örveltänyt koko ajan sika kännissä.
pienessä maistissa olin ns. normaali.
viikon päästä nuorisoasemalla pidetään palaveri mun asioista. kutsuin äidin sinne. haluaisin että se tulis kuulemaan, että ei sen kuulu syyttää itteään koko ajan mun tekemistä virheistä.
se sai kuulla kesällä aika paljon faktoja mun juomisestani, ja siitä saakka se on vaan muistanut muistuttaa mua siitä että en saa juoda, ja tietenkin syyttää itseään siitä kun juon.
ihan kun se olis sen vika. ei se ole kenenkään muun kun mun oma vika. ja silti mä en edes haluais juoda. haluaisin vaan sen saman olon, mikä oli sillon kun olin ollut sen 3 viikkoa ja 3 päivää selvinpäin.
se oli oikeesti jotain sanoin kuvailematonta. niin kornilta kun se kuulostaakin.
nyt pyrin siihen että en laskis niin kauheesti niitä päiviä, mutta kyllä se tulee väkisinkin.
join taas eilen. tosin tällä kertaa voisin olla myöskin vähän ylpeä siitä fakatasta, etten kuitenkaan ollut kännissä. oli taas vaan normaali olo.
mutta mä haluan sen normaalin olon selvinpäin. ehkä se joskus onnistuu. toivottavasti.
nyt lopetan. meen siivoomaan, kun käppä on ihan hävityksen kauhistus.
mulla alko taas koulut. ensimmäinen viikko takana, enkä oo ollut päivääkään pois (: jotain positiivista.
nyt on toka vuos menossa,ja haluaisin saada mahdollisimman paljon suoritettua, että sitä ehkä joskus valmistuiskin. mutta jos tää vuos menee samalla tavalla kun vime vuos, se valmistuminen on edessä ehkä jossain toisessa koulussa.
reilu viikon päästä musta tulee kummitäti. heidin vauva, käärö, synty.
mä olin mukana synnytyksessä. hui, se oli aika hurjaa.
mutta ei kuitenkaan niin hurjaa, että lapsen isä ei olisi siihen itsekkin pystynyt.
ei niistä miehistä vaan taida olla samaan kun meistä.
maanantaina, huhtikuuta 12, 2004
hei taas.
tänään oon miettinyt aika paljon, että miks sitä on tullut juotua.
eilen yöllä noin kello kolme mun puhelin soi.
sielä soitti yks sellanen tyttö. se juo samalla tavalla kun minä. sen kanssa oon aika paljon nyt ollu liikenteessä.
se oli ihan kännissä ja sekasin.
selitti mitä kaikkia nappeja oli syöny.
soitin sille ambulanssin.
ambulanssi haki sen.
tänään kävin kattomassa sitä.
vein sille pääsiäis munan.
se sano että sekin ehkä alottaa antabuksen.
nauro, kun kerroin millanen olo tulee sitten ku juo.
se pääs lähtemään jo tänään pois.
sillä on kaikki ihan hyvin.
sitten rupesin tossa dösä matkalla kelaamaan, että mitä helvettiä mekin ollaan tehty, ku ollaan ryypätty.
kummallakaan ollu hauskaa varmaan johonkin sataan vuoteen.
se tyttö on sellanen, että välillä oikeesti pelästyin aluks kun kuuntelin sen juttuja, kauheesti sellasta mitä tunnistan itessäni.
mutta ihan oikeesti, sitten kun sitä sen menoa katto selvinpäin, tuli sellanen olo että hohhoh.
en mä tajua että miks se juo.
en mä tajua että miks mä juon.
mun tekee mieli vetää pers kännit.
mennä vaan, ja olla välittämättä mistään.
olla vaan ja unohtaa.
olla ajattelematta.
mut en mä halua juoda.
mä haluan näyttää että pystyn kyllä ihan helposti olemaan selvinpäin.
vaikkapa viikon.
ja tiedän, että sitten kun on ollut selvinpäin viikon, on vähän enemmän motivaatiota olla selvinpäin vaikka toinenkin.
yksinyksin oon vieläkin.
tosin tänään poistuin himasta niin kauheen näkösenä, että sain olla vaan kiitollinen, että oli pyhä päivä eikä juurikaan ihmisiä liikenteessä.
en juo.
onneks oon nytten täälä mutsin luona jumalan selän takana, ni ei tuu niin helposti edes lähettyä.
ei mun tee edes mieli viinaa*.
selvin päin on kivaa :)
ja elämä on ihanaa*
joku päivä mä vielä kirjotan tänne että oon ollut kuukauden selvinpäin![uhmakkaasti.]
mut nyt lopetan.
huomenna ei oo kankkusta.
-yksinyksin ja selvinpäin-
*) eipä!!
*)?!!? mikä elämä??
lauantaina, huhtikuuta 10, 2004
.ikuisuus kysymys.
mä haluan uuden elämän. haluaisin olla onnellinen.
mitä on onnelisuus? mikä mut tekisi onnelliseksi?
käyn juttelemassa asioistani kerran viikossa.
siellä tota viimeksi multa kysyttiin.
"mitä tavoitteita sulla on kolmen vuoden päähän?"
"olla onnellinen".
sitten kysyttiin että mikä mut tekisi onnelliseksi.
minkä takia, tohon kysymykseen on niin helvetin vaikea vastata, vaikka vastaus kuitenkin on noin verbaalisesti aika yksinkertainen?
mä en haluaisi olla yksin. luulen että sitten olisin onnellinen.
vai olisinko?
riippuu siitäkin kenen kanssa en olisi yksin.
tai sanotaan näin. en haluaisi myöskään olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa kenen kanssa tuntisin olevani yksin.
haluaisin olla onnellinen.
yksi sunnuntai, viikon putken jälkeen eräs poika kysyi multa että seurustelenko.
vastasin totuuden mukaisesti, "en".
se kattoi mua ihmeissään "miks et"?
mä katoin sitä ihmeissäni, ja vaihdoin puheen aihetta.
miks en?
mä luulen että tästä maailmasta ei löydy kovin montaa ihmistä joka haluaisi olla yksin. en mä ainakaan haluaisi. olis enemmän kuin kivaa, herätä jonkun vierestä aamulla, pitää kädestä kiinni päivällä ja nukahtaa viereen illalla.
mutta tosiasiassa; mitä mä muka voin asialle tehdä.
palaan paikkaan jossa käyn viikoittain juttelemassa. "mikä olisi sellainen paikka, jossa tapaisit uusia ihmisiä?"
naurua "niinpä".
tässä sitä nyt pitäisi olla selvinpäin(juomatta ainakin), ja kehittää sosiaalista verkostoaan. miten? missä ihmiset tapaa ihmsiä?
1)baareissa.
niistä tulee ryyppy kavereita. niitä joista kaikki tuntee sut, mutta joista sä sä tiedät ehkä 50 % ja voit sanoa tuntevasi noin 3%
2)koulussa/työpaikalla
mä opiskelen. joo-o. onhan sielä koulussa tullut tutustuttua jokaiseen. sääli vaan että päätin mennä tutustumaan niihin ensimmäisen koulu päivän jälkeen ympäri kännissä kaupittelemalla "kupittaa liittymää"(ei siitä sen enempää, vanha juttu). niin ja yhteen tutustuin kysymällä (samana iltana, ihan yhtä kännissä), että onko se ollut mun kaverin kanssa samaan aikaan katkolla.
ei se ollu ollut.
niin eli pointti; tuola koulussa mut tunnetaan känni-minänä.
3)harrastusten parissa
täällä kun oliskin jotain harrastuksia.
jos haluaa tavata uusia ihmisiä kannattaa siis ilmeisesti mennä selvin päin joko
1)baariin
been there, done that.
ei herranjumala niitä ihmisten juttuja. ja isku yrityksiä.
säälinpä niitä jotka on ollut baarissa selvinpäin sillon kun mä olen ottanut.
2)kouluun
nykyisessä koulussa oon ollut vasta vajaan vuoden, joten ehkä mun seuraava mahdollisuus tavata uusia ihmisiä on reilu kahden vuoden päästä.
baarejen ja koulun lisäksi oon tainut viimeksi tutustua uusiin ihmisiin ollessani "hoidossa", mutta sinnekkään en välttämättä ole valmis lähtemään uudestaan pelkästään siinä toivossa että löytäisin sieltä jonkun jonka kanssa voisin olla yhdessä, olematta yksin.
mahdollisuuteni tavata uusia ihmisiä ovat siis varsin olemattomat.
onhan tietysti sekin mahdollisuus, että tapaan ihmisen jonka kanssa olen yhdessä olematta yksin, vaikkapa kadulla ta kaupassa, mutta lasken sen mahdollisuuden aika pieneksi.
tai ehkäpä tunnenkin kyseisen ihmisen jo? ehkä me ei vaan olla tajuttu kuuluvamme yhteen!
hmm. kartoittamalla tuttava piiriäni, tuttujentuttu tuttava piiriäni ja "oon ihan varma et oon nähnyt ton jossain ennenkin" tuttava piiriäni, lasken tuonkin mahdollisuuden aika pieneksi. melkeinpä olemattomaksi.
aikaisemmassa tekstissä puhuin kohtalosta ja sattumasta.
ehkä on mun kohtalo olla yksin yksin. vaikka ennemmin olisin edes sitten yhdessä yksin.
ehkä soitan jollekkin aikaisemmalle yhdessä yksin tutulleni, ja kysyn haluisiko joku heistä olla ennemmin kanssani yhdessä yksin, kuin yksin yksin.
luulenpa, että sittenkin haluan olla yksin yksin.
yhdessä yksin jutuista tulee helposti taakka. helposti käy niin, että toinen on yhdessä yksin ja toinen yksin yhdessä ja sitten siinä vaan loukataan vuorotellen toisiaan.
edellisessä yhdessä yksin jutussani mulla kävi aika hyvin.
olin sen ihmisen kanssa vaan siksi että en halunnut olla yksin. sitten mua rupesi vähän pelottamaan. mitä jos se onkin ihan kympillä tässä jutussa?
ei se ollut. oltiin molemmat yhdessä yksin.
en myöskään halua suhdetta jossa olen yksin yhdessä ja toinen yhdessä yksin.
viime kesänä mulle kävi niin.
olin ihan ihan korviani myöten yhdessä yhdessä asenteella yhessä jutussa, kunnes mulle ilmeni (onneks jo aika aikaisin), että toinen osa puoli oli siinä lähinnä yhdessä yksin. olin siis yksin yhdessä.
välillä toivon vieläkin, etten olisi koskaan ottanut asiaa puheeksi. eläisin ihan siinä ajatuksessa että ollaan yhdessä yhdessä. sillon olin jokseenkin onnellinen.
toisaalta musta tuntuu, että mitä kauemmin olisin elänyt siellä pilvissä, sitä enemmän pudotus maanpinnalle olisi sattunut.
nyt kun mulla alkaa menemään itsellänikin asiat sekaisin(yksinyhdessä/yhdessä yksin? niin ja mistä tä ajatus oikeen lähti?), katson parhaaksi lopettaa.
jään odottamaan yksinyksin sitä päivää, että saan olla yhdessäyhdessä.
kun en tiedä mikä on kohtuus, ei ei en tiedä.
3 päivää selvinpäin.
paras saavutus tähän mennessä 3 viikkoa 3 päivää.
nyt pitäis päästä ainakin siihen kuukauteen.
oon vahvasti alkanut epäilemään että musta ei ole siihen, mutta sitten toisaalta, pakkohan musta on olla.
reilu viikko sitten alotin antabuksen syömisen. toistaiseksi olen ainoa ikäiseni ihminen kenen tiedän ko. lääkettä syövän. varmasti meitä on moniakin, mutta ei mun tuttava piirissäni. eikä edes tutun tutun tutuissa.
ei edes tutun kirjekaverin koiran ulkoiluttajissa.
tähän menessä ne ketkä niitä on syönyt on ollut setiä ja ukkeja. ja sitten minä.
enmä tiedä miten alas vajosin, mutta uskokaa pois, sieltä mistä oon tulossa, ei oo suunta kun ylöspäin.
sitä paitsi, en enään keksinyt muuta.
aivan, ongelmani on mitätön.
ainakin verrattuna siihen mitä muilla on.
mutta mulle tämä ongelma on tarpeeksi iso. liian iso. välillä tuntuu että ylitse pääsemätön.
yks päivä juttelin yhden kaverin(okei, en tiedä että onko mulla oikeus sanoa ko. henkilöä kaverikseni, ehkäpä annan sille näissä teksteissä vaikkapa nimen pelastus) eli siis juttelin pelastuksen kanssa yks päivä kahvilla ollessamme että mikä on sattuma ja mikä on kohtalo.
mä haluan uskoa sattumaan.en siihen että on mun kohtalo olla tällainen.
en siihen, että jos jotain pahaa tapahtuu se on kohtalo. ennemmin sattuma.
en mä tiedä että onko tässä tekstissä taas mitään järkeä. kunhan koitan saada ajatuksia ulos päästä.
en mä tiedä että onko mulla oikeus kutsua pelastusta edes pelastukseksi, mutta nyt kutsun. monessa asiassa se nimittäin on ollut juuri sitä.
mä en tiedä että miksi mun kuuluis antabusta sitten kutsua. oljenkorreksi. tai pavunvarreksi, ei antabus ole mikään ratkaisu.
ratkaisu lähtee itsestä. tai niin sen pitäisi mennä. mulla se ratkaisu lähtee muista. äitistä, heidistä ja pelastuksesta. muiden odotuksista. siitä miten ne muhun suhtautuu selvin päin ja siihen miten ne muhun suhtautuu kännissä.
siihen kun ne sanoo että ne luottaa.
sitten kun joku vielä vähän huutaisi mulle.
sanois että "jumalauta tyttö, kerrankin vielä petät lupauksesi, niin en halua enään ikinä nähdä sua!"
tai ei. ei voida puhua lupauksista. tän asian suhteen mä en ole koskaan luvannut mitään. enkä tule lupaamaan. ehkä just sen takia että pelkään pettäväni lupauksen. sanois vaikka näin; "jumalauta tyttö, kerrankin vielä tuotat pettymyksenni en halua enään koskaan nähdä sua!" en mä tiedä että mitä se sitten auttais. ehkä se sais mut taas tuntemaan.
iloa, surua, vihaa, morkkiksia.
pelastukselta tuli tänään viesti josta haluaisin lainata pienen pätkän
"Kun menettää rahaa,
menettää paljon.
Kun menettää ystävän,
menettää paljon enemmän.
Kun menettää toivon,
menettää kaiken" nalle puh.
onko mulla vielä toivoa?
aina on toivoa.(..?)
"Kun menettää uskon, menettää palan jonkun toivoa"
-katru-
